Ole oman aikasi hallitsija

OSTOSKORISI


Hinta
Määrä

YHTEENSÄ

€0,00 Päivitä ostoskoria

Toimituskulut lasketaan kassalla.

AIKATAITO OY

Aikataito Oy syntyi omasta tarpeestamme helpottaa lapsiperhearkea, jossa muistettavaa ja erilaisia tehtäviä riittää. Aloimme kehittelemään tuotteitamme helmikuussa 2018 ja ensimmäinen suunnittelupakettimme onkin Lapsiperheen vuosi-paketti. Se auttaa perheitä olemaan ajoissa vaihtuvien vuodenaikojen vaatehankinnoissa, helpottaa juhlapyhien ja lomien suunnittelussa ja kulkee koko vuoden perheen rinnalla vähentäen kiirettä ja lisäämällä hallinnan tunnetta.

Keväällä 2019 julkaisemme uusia suunnittelupaketteja eri kohderyhmille. Valmistamme suunnittelupaketit yhdessä alan ammattilaisten kanssa.

Me haluamme helpottaa ihmisten arkea yksinkertaisilla ja hauskoilla menetelmillä. Me haluamme kannustaa jokaista rakentamaan itselleen sellaisen arjen, joka sisältää niitä asioita, jotka tuottavat itselle iloa ja jossa eri elämän osa-alueet ovat tasapainossa. Haluamme myös jokaisen muistavan, että ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa tehdä asioita ja kokeilemalla löytää tasapainon vastuiden ja vapaa-ajan välillä.

Minttu-Maaria Hannukkala
Perustaja, Graafinen suunnittelija

“Oma osaamiseni on visuaalisuudessa ja kaikki kouluni olen käynyt taidepainotteisina. Ensimmäiseltä ammatiltani olen kultaseppä. Toimin myös kauneudenhoitoalalla useamman vuoden ennen tätä viimeisintä pestiäni kotiäitinä. Yrittäjänä olen toiminut koko aikuisikäni.

Vastuualueeni yrityksessämme on kuvituksessa ja graafisessa suunnittelussa. Pidän erityisesti uusien asioiden oppimisesta. Nautin myös yhdessä tekemisestä ja ideoiden lennättelystä. Parasta yrityksessämme on mahdollisuus auttaa muita arjenhallinnassa.”

Susanna Wallin
Perustaja, markkinointipäällikkö

“Vastaan yrityksessämme markkinoinnista sekä blogista. Olen koulutukseltani projektijohtamisen tradenomi ja olen työskennellyt 10 vuotta myynnin ja markkinoinnin parissa. Yrittäjyyden lisäksi toimin suurperheen äitinä. Pidän valtavasti organisoinnista ja ajanhallinnasta.

Aikataidossa meillä on erilaisia kohderyhmiä, joille tuotteita valmistamme. Minusta on tärkeää, että voimme valmistaa yhteistyökumppaniemme avulla tuotteita, joista mahdollisimman moni saa iloa ja hyötyä.